Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolaiset piirakat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolaiset piirakat. Näytä kaikki tekstit

2015/11/02

Poropiirakka


Olen vuosia sitten saanut reseptin kaverilta ja jäänyt vaan kokoilematta tai kun olen ainekset ostanut on hävinnyt parempii suihin :) Ohjeessa oli tehty pikkumuffineja, mutta tein yhden piirakan. Ja pohjan tein oman sovelluksen mukaan koska ohjeen jonka olen saanut on käytetty pakastetaikinaa -ja minähän niitä en käytä kuin pakon edessä. En ole vielä törmännyt sellaiseen "pakkoon".

100 g voita
1 dl kaurajauhoja
1½ dl ohrajauhoja
2 rkl kylmää vettä

100 g kylmäsavuporoa
150 g leipäjuustoa
1 dl maitoa
2 kananmunaa
2 dl voimakasta juustoraastetta

Nypi kylmä voi jauhojen joukkoon. Lisää lopuksi kylmä vesi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Valmista  täyte; pilko kylmäsavuporo kuutioiksi. Pilko myös leipäjuusto. Peitä pohja porolla ja leipäjuustolla. sekoita loput ainekset keskenää ja lisää lopuksi täytteiden päälle.
Paista 225'C 15min.


2014/07/24

Kasvispiirakka




pohja:
200g voita tai margariinia
3 dl jauhoja (tällä kertaa; ruisjauhoja, ohrajauhoja, talkkunaa)
2 rkl  kylmää vettä

täyte:
parsakaalia
sipulia (kuulotettuna)
tomaattia (kirsikkatomaattia)
kananmunaa
sulatejuustoa (paprikan makuinen)
suolaa
mustapippurirouhetta

Valmista pohja; sekoita jauhot hyvin huoneenlämpöiseen voihin. Lisää vesi, sekoita hyvin. Laita taikina voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan. esipaista 200'C 10min.
Laita esipaistetun pohjan päälle parsakaalin palat tomaatit (kokonaisina tai halkastuna).  Sekoita loput täytteen ainekset keskenään ja kaada pohjan ja kasvisten päälle. Paista uunissa n.20min tai kunnes täyte on hyytynyt ja saanut kauniin värin.

2014/04/04

Kalkkuna-kasvispiirakka

 
Pohja:
150g voita
n.3 dl sämpyläjauhoja
2 rkl vettä
oreganoa
 
täyte:
n.200 g kalkkunaleikettä
1 paprika (keltainen)
n.3 dl parsakaalia
1 sipuli
2 kananmunaa
1 prk ranskankermaa
mustapippuria
kristallisuola
 
Pehmennä voi kädellä tai anna lämmetä pöydällä rauhassa. Sekoita sämpyläjauhot ja oregano joukkoon. Lisää lopuksi vesi.
Painele piirakkavuokaan tasaiseksi.
Pilko kalkkunaleikkeleet, paprika, sipuli. Parsakaali oli itsellä kesästä höyrytettynä ja pakastettuna. Murensin/pilkoin pieneksi parsakaalin. Sekoita kananmunat, ranskankerma ja mausteet joukkoon.
Paista pohjaa hiukan aikaa uunissa ennen täytteen laittamista (n.5-7min). Laita täyte pohjan päälle ja paista 20min -> kauniin ruskeaksi.
 

2014/03/12

Aurinkoinen kasvispiirakka


7 dl jauhoja (käytin puoliksi vehnäjauhoja, puoliksi hiivaleipäjauhoja)
n.1 dl oliiviöljyä
1 dl kylmää vettä
1 dl valkoviiniä
1½ tl suolaa
 
1 l ryöpättyä nokkosta (pakkasesta. Käy hyvin 150g pinaattipussikin pakkasesta)
1 pkt fetajuustoa
1 keitetty kananmuna
n.1 paprika (oli keltainen tällä kertaa)
 
Sekoita pohjan ainekset hyvin keskenään. Anna seistä rauhassa vähintään 10 min.
Sulata nokkonen (tai pinaatti). Raasta fetajuusto raasteeksi. Pilko paprika pieniksi paloiksi. Hienonna kananmuna haarukalla. Sekoita ainekset keskenään.
Leivo pohjataikinasta kaksi saman kokoista levyä. Laita täyteainesta ensin keskelle ja sitten hiukan matkan etäisyydelle ympyränmuotoon loput täytteestä. Laita toinen taikinalevy päälle. Paina esim. mukilla keskiosa muotoonsa. Painele haarukalla reunat kiinni. Leikkaa ylimääräinen taikina pois jos sitä on ylimääräistä. Leikkaa veitsellä pieniä sopivia palasia ja käännä täyte näkyviin. Keskiosan voi koristella siemenillä, hiutaleilla tai vain painella haarukalla niin kuin tässä.

2014/01/06

Kahden juuston kinkkupiirakka



Uusi vuosi uudet kujeet ;)

Tämä piirakka on aika samanmoinen kuin tämä, muttei kuitenkaan..

150 g voita
3 dl sämpyläjauhoja
3 rkl vettä
1 tl pizzamaustetta

n.150 g kinkkua
2 tomaattia
½ sipuli
1 kananmuna
n. 1 dl emmental juustoraastetta
vajaa puoli pkt pehmeää vuohenjuustoa
1 prk ranskankermaa

Sekoita huoneenlämpöiseen voihin jauhot ja pizzamauste. Nypi kaikki sekaisin, lisää vesi. Painele piirakka vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 8-10min.
Suikaloi tomaatit, sipuli, kuutioi kinkku. Paista sipulin palat pannulla kuultavaksi. Pilko vuohenjuusto. Sekoita juustot, ranskankerma, kananmuna ja kinkku keskenään. Laita sipulin ja tomaatin viipaleet esipaistetun pohjan päälle ja kaada juustoseos päälle.
Paista 200 'C parikymmentä minuuttia.

2013/05/28

Nokkos-porkkanapiirakka


Piha piukassa noita nokkosia sielä täällä ja ennenkin ajatellut että pitäisi hyödyntää niitä muuta kuin ajamalla huohonleikkurilla mataliksi :)
Pohjana käytin ennenkin käyttäämääni suolasen  piirakan pohjaa jossa on porkkanaa. Mielestäni se sopi tähän erittäin hyvin pohjaksi.
3 dl jauhoja (ruis-, ohra-, kaurajauhoja)
½ tl leivinjauhetta
100 g huoneenlämpöistä margariinia
2 porkkanaa raasteena
1(1½) dl ruokakermaa
täyte:
200 g grillijuustoa (miksei halloumjuustokin kävisi tuota sattui olemaan kaapissa)
1 l tuoretta nokosta ryöpättynä
2 kananmunaa
1 (1½) dl ruokakermaa
muskottipähkinää
1 dl juustoraastetta
Sekoita pohjan ainekset keskenään. Taputtele jauhotuin käsin piirakkavuokaa.
Pilko grillijuusto pieniksi palasiksi ja paista pannulla. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle.
Paista pohjaa 200*C n.20min.

2012/12/16

Peruna-broileripiirakka



Muistimpa aikaisessa ottaa kuvaa. No tulipa otettua kuva kuitenkin.

3 keitettyä perunaa
100 g voita
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 dl maitoa tai vettä


Soseuta perunat ja sekoita soseeseen muut aineet. Jos on aikaa anna taikinan levätä hetki jääkaapissa ja taputtele taikina voidellun uunivuuan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200-asteessa noin 10 minuutin ajan.

reilu 200 g broilerinsuikaleita
½  pakaste sipuli pss
1 paprika
n.100 g mozzarella kuutioita pilkottuna/sivutettuna
200 g ruohosipulituorejuustoa
1 kananmuna

Ruskista broilerin suikaleet sipulin kanssa. Pilko paprika ja mozzarella. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Levitä täyte pohjan päälle ja paista esipaistetun pohjan päällä 30-40min.

2012/09/20

Vuohenjuusto-kinkkupiirakkka & Puolukkasmoothie


Tein pitkästä aikaa tätä erittäin hyvää puolukkajuomaa. Tosin tähän en tällä kertaa laittanutjugurttia vaan vaniljalla maustettua rahkaa ja jätin sokerin ja sitruunan pois. Hyvää vaihtelua välillä.





125 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1½ rkl oliiviöljyä
½ dl ruisleiseitä

n.150 g palvinkinkkua
1 pieni paprika
6 kpl aurinkokuivattua tomaattia
2 dl ruokakermaa
1 kananmuna
vuohenjuustoa raastettuna (enkä kyllä mitannt millään lailla)

Luota aurinkokuivattuja tomaatteja pari tuntia viileässä vedessä.
Valmista pohja sekoittamalla ainekset. Laita jääkaapiin jähmettymään.
Pilko kinkku, paprika, tomaatit.
Sekoita täytteen ainekset keskemään ja paista pohjaa uunissa 200*C niin että täyte on hyytynyt ja pinta saanut väriä.


2012/07/09

Kasvispiirakka & puolukkamurupiirakka



Puolukkamurupiirakan ohje löytyy täältä.

Kasvispiirakka syntyi mitä kaapista löytyy periaatteella :)

1 pkt voitaikina
1 pss (300g) pakastekasviksia
1 dl ruokakermaa
100 g ruohosipuli tuorejuustoa
aromimaustetta
1 muna

Sulata voitaikina. Lämitä/ruskista pakastekasviksia paistinpannulla, mausta aromimausteella. Sekoita kasvistenjoukkoon kerma, muna ja tuorejuusto. Kaada sulaneen ja kaulitun voitaikinan päälle.
Paista 200*C asteessa kauniin ruskeaksi.


2012/06/15

Broileripiirakka


Pitkästä aikaa tein suolaista piirakkaa.

300g broilerin suikaleita
1 kesäsipuli varsineen
2 dl ruokakermaa
1 paprika

150 g margariinia
2½ dl jauhoja
2 rkl kylmää vettä

Ruskista broileri, sekoita pilkottu sipuli ja paprika joukkoon. Pehmennä niitä hiukan. Ota levyltä ja kaada kerma joukkoon.
Valmista pohja. Sekoita huoneen lämpöiseen margariiniin jauhot ja lopuksi kylmä vesi. Taputtele piirakkavuokaan. Kaada täyte päälle ja laita uuniin 225*C niin että pinta saa kauniin värin.

2012/03/19

Kinkkupiirakka


Tähän nyt voi käyttää oikeastaan mitä leikkelettä vain. Hyvää jokatapauksessa :)

3 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
100 g huoneenlämpöistä margariinia
2 porkkanaa raasteena
1 dl kermaa

täyte:
n.125 g kinkkuleikkelettä
½ prk valutettua ananasmurskaa
1½ dl kermaa
2 kananmunaa
2 dl juustoraastetta

Sekoita pohjan ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Taputtele piirakkavuokaan. Valmista täyte. Pilko leikkeleet. Sekoita ainekset keskenään. Laita pohjan päälle ja paista uunissa 200*C niin että täyte on hyytynyt ja saanut hiukan väriä.

2012/02/06

kalkkunapiirakka

pohja:
150 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
2-3 rkl kylmää vettä

täyte:
n. 120 g kalkkunaleikettä
1 paprika
6-7 säilykeherkkusientä
2½ dl ruokakermaa
2 kananmuna
aromimaustetta
mustapippuria
150 g juustoraastetta

Valmista pohja. Sekoita jauhoihin nyppimällä huoneenlämpöinen margariini. Lisää lopuksi vesi. Painele piirakkavuokaa. Esipaista pohjaa 10min 225*C.
Pilko kalkkuna leikkeet, paprika ja herkkusienet. sekoita täytteen aikki ainekset keskenään ja kaada esikypsennetyn pohjan päälle.
Paista 200 *C n.30min.

2011/09/05

Vuohenjuusto-kinkkupiirakka


Käytiin viikonloppuna Noormarkun markkinoilla ja ekaa kertaa ostin juusto/makkara myyjältä Hollantilaista juustoa ja pitihän siitä sitten jotain tehdäkin :) Olisin halunnut osta vaikka jokaista laatua pienen palan muta tyydyin vain vuohenjuustoon joka oli älyttömän hyvää.

pohja:
1½ dl flora culinassea
½ dl vehnäleseä
1 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä

täyte:
n.200 g vuohenjuustoa
2 kananmunaa
1 prk ranskankermaa
200 g palvikinkkua
½ paprika
pieni pala purjoa

Valmista pohja sekoittamalla juokseva margariini ja jauhot keskenään. Lisää vesi nopeasti sekoittaen, älä vaivaa. Painele pohja piirakka vuokaan. Esipaista pohjaa 225*C 10min.
Pilko palvikinkku, paprika ja purjo pieniksi. Raasta vuohenjuusto tai pilko pieniksi paloiksi. Sekoita täytten ainekset keskenään. Kaada esipaistetun pohjan päälle. Säädä uunin lämpötila 200*C. paista piirakkaa uunissa 20-30min.

2011/04/10

Omenainen broileripiirakka






2 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
½ tl leivinjauhetta
n.1 dl öljyä
2 dl porkkanaraastetta
1 dl ruokakermaa
½ tl suolaa

Täyte:
n.300 g broilerinsuikaleita
1 omena
1 dl ruokakermaa
1 prk ranskankermaa
1½ dl juustoraasteta

Sekoita pohjan ainekset keskenään. Laita pohjan ainekset piirakkavuokaan. Valmista täyte. Ruskista broilerinsuikaleet. Raasta ja pilko omena. Paista omenan paloja myös hiukan. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään. Paita piirakkaa uunissa 225*C 20-25min.

2010/10/17

Tomaatti-mozzarellapiirakka






Löysin ihanan reseptin  anskuliinin blogista.
Piti sitä hiukan muutella mutta hyvää tuli näinkin.

75 g huoneenlämpöistä margariinia
1 dl ruisjauhoja
2½ dl hiivaleipäjauhoja
1 kananmuna
loraus kylmää vettä

2 isoa tomaattia
125 g mozzarella juustoa
3 rkl vihreää pestoa
2 kananmunaa
2½ dl ruokakermaa
150 g juustoraastetta (mozzarella)
mustapippuria
Nypi margariini jauhojen kanssa. sekoita vesi ja kananmuna joukkoon.
Taikinan kuuluu olla kiinteää.
Painele piirakkavuokaan. Laita piirakkavuoka jääkaapiin odottamaan.
Viipaloi tomaatti ja mozzarella.
Sekoita ruokakerma, kananmunat, pesto, juustoraaste ja mustapippuri keskenään.
Ota piirakkavuoka jääkaapista. Lado tomaatti ja mozarela limittäin pohjan päälle ja kaada kerma-munaseos päälle.
Paista 200*C 40min.


2010/08/31

Kanttarellipiirakka


2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
125g margariinia
2 rkl kylmää vettä

n.250g kanttareleja
1 sipuli
2 rkl öljyä
5 kirsikkatomaattia (olisi voinut kyllä laittaa enemmänkin)
2 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
 1 prk ranskankermaa
aromimaustetta
mustapippurirouhetta
1 dl juustoraastetta

Nypi margariini jauhojen joukkoon. Lisää kylmä vesi. Anna pohjan seisoa n.20min.
Valmista täyte:
Pilko kanttarelit ja sipuli. Kuullota öljyssä hiukan pannulla.
Sekoita ranskankerma, ruokakerma, mausteet, juustoraaste, kananmunat keskenään.
Pilko tai siivuta tomaattin palat.
Painele pohjan ainekset piirakkavuokaan. Kaada sieni-sipuliseos pohjan päälle.
Laita tomaatti viipaleet päälle ja kaada lopuksi kermaseos päälle.
Paista 200*C n. 20 min

2010/05/04

Suolainenpiirakka ilman kananmunia


100 g margariinia
1½ dl hiivaleipäjauhoja
½ dl ruisjauhoja
2 rkl kylmää vettä

150 g ohuen ohuita naudanpaistisuikaleita (pirkan)
15 cm purjoa
200 g tuorejuustoa (itsellä oli jotain yrteilä maustettua)
1 dl maitoa
150 g juustoraastetta
pippuriseos rubinoa
kuivattua tilliä

Nypi margariini jauhoihin. Lisää kylmä vesi.
Painele voideltuun piirakkavuokaan.
Valmista täyte:
Pilko naudansuikaleet pieniksi, pese ja pilko purjo. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään.
Kaada täyte pohjan päälle ja paista 200*C n.30min

2010/03/12

Kasvispiirakka




Pohja:
1 keitetty peruna
50 g voita
3 dl sämpyläjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
½ tl aromimaustetta
2 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa

täyte:
pala purjoa
1 paprika
 1 porkkana
1 prk ranskankermaa
2 kananmunaa
150 g juustoraastetta

Hienona peruna. Sekoita kuivat ainekset joukkoon. Sulata rasva, jäähdytä. Lisää maito ja rasva. Taikina on aika löysää. Kada piirakkavuokaan.
Pilko purjo, paprika ja raasta porkkana.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle.
Paista 200*C niin että pinta on kauniin värinen.

2010/02/25

Kinkkupiirakka (kermaviili pohjalla)

 

Pohja:
1 pkl kermaviiliä
1 kananmuna
½ tl suolaa
1 dl vehnäjauhoa
1 dl hiivaleipäjauhoa
1 tl leivinjauhetta

täyte:
200 g kinkkua
150 g valkosipulituorejuustoa
2 kananmunaa
pala purjoa
½ tl pippuria
3rkl juustoraastetta

Sekoita kermaviili ja kananmuna keskenään. Lisää kuivat ainekset joukkoon ja sekoita tasaiseksi vaivaamatta paljoa.
Kaada taikina voideltuun piirakkavuokan.
Pilko kinkku ja purjo. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Kaada pohjan päälle.
Paista uunissa 225* n.20min.

2010/01/22

Vuohenjuusto-kinkkupiirakka





3 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
100 g margariinia
1 kananmuna
1 dl maitoa

täyte:
200g kinkkusuikaleita
200 g vuohenjuustoa kuutioina
3 kananmunaa
½ punainen paprika
2 tl pestoa
4 valkopippuria hienonnettuna

Sekoita jauhot keskenään, sekoita margariini jauhojen joukkoon. Sekoita kananmuna ja maito joukkoon. Taputtele taikina voideltuun vuokaan.
Sekoita täytteen ainekset keskenään pestoa lukuunottamatta. Leviä pesto pohjan päälle ja sen jälkeen täyteseos päälle.
Paista 225*C n.25 min.