Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

2015/12/27

Punajuuri-suklaapiirakka



Nimi antaa ymmärtää kyllä ihan jotain sellaista mitä ei kyllä ihan heti lähtisi kokeilemaan tai edes haluaisi maistaa jos joku tarjoaisi. Itsekin pyörittelin kauan että teenkö tätä ollenkaan. 
Ohje löytyi Kotilieden Leivonta lehdestä. Ja olen erittäin tyytyväinen että uskalsin kokoilla tätä, vehnättömänä tottakai. Ei ole liian makea (tosin vähensin täytteen määrästä ½ dl sokeria), eikä punajuuri iske liikaa lävitse. Tähän voi päälle ripotella hienosti kaakaojauhetta. Itsellä sattui vain menemään yhteen kohtaa hiukan enemmän niin levitin sitten koko piirakan alueelta.

taikina:
125 g voita
3 dl jauhoja (käytin 1 dl jokaista; riisijauhoja, ruisjauhoja, kaurajauhoja)
½ dl tomusokeria
½ dl kaakaojauhoa
1 kananmuna

täyte:
75 g voita
200 g tummaa suklaata 
2 kananmunaa
1 dl fariinisokeria
2 dl punajuurisosetta
½ dl kuohukermaa

Sekoita rasva, jauhot, tomusokeri ja kaakaojauhe tasaiseksi seokseksi. sekoita kananmuna lopuksi joukkoon. Laita taikina kelmuun ja jääkaappiiin puoleksi tunniksi.
Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan. Laita leivinpaperi taikinan päälle, laita kuivia herneitä painoksi. Esipaista pohjaa 15min 175'C. Poista sen jälkeen leivinpaperi ja kuivat herneet.
Valmista täyte; 
Sulata rasva ja suklaat joko kattilassa tai mikrossa tasaiseksi. Anna hieman jäähtyä. Sekoita kananmunat ja sokeri kevyesti sekaisin. Lisää joukkoon rasva-suklaaseos, punajuurisose ja kerma. sekoita hyvin sekaisin. Kaada esipaistetun pohjan päälle.
Jatka paistamista vielä 20min. Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen tarjoamista. Sirottele päälle kaakaojauhetta.


2015/12/23

Kuusen koristeita


massapalloja
askartelumaalia
pitsiä
kimalleliimaa
liimaa
kahta eri nauhaa

Toisen maalasin valkoiseksi ja vedin sinne tänne vihreää kimalle liimaa jonka levitin pensselillä.
Vedin kuivuttua valkoista nauhaa ympäri, 
Leikkasin pitsistä palasia ja liimasin massapallon päälle. Maalasin sinisellä askartelumaalilla koko pallon. Kuivuttua vedin vielä hopean väristä kimalleliimaa muihin kuin pitsi kohtiin.
Lopuksi kumpaankin vielä ripustus nauhat. 


lankaa
silmäneula
koristenauhaa/silkkinauhaa




2015/12/22

Fudge


Nämä on älytömän makeita ja taas muistin miksi en näitä kauhean useasti tee. Muitakin karkkeja voisi kyllä tehdä eikä jämähtää näihin vanhoihin..
Tämän resepti löytyy täältä. Ainut että vaihdoin pähkinät ranskanpastillehin. Itse kyllä pidin noista pähkinä versioista enemmän.

2015/12/13

Piparkakkuralo '15


Piparkakkutalon suunnitelmat meni uusiksi tänä vuonna ja päädyin lopulta ihan merinteiseen taloon erilaisilla ikkunoilla ja katon värityksen sai yksi lapsista päättää.
Piparkakkutakina on näissä taloissa aina ollut sama ja ohje löytyy täältä.
Pikeeri sama kuin viime vuonna ja ohje täältä. Ainut että en lisännyt sitruunamehua enkä etikkaa kumpaakaan.

2015/12/12

Suklaatryffelikakku (gluteeniton)


Mantelipohja:
400 g mantelimassaa
100 g tummaa suklaata 
1 kananmunaa
voita vuoan voiteluun

Tryffelitäyte:
200 g maitosuklaata
300 g tummaa suklaata
3 dl kuohukermaa
½ dl mustaherukkamehutiivistettä

Pinnalle:
2 dl kuohukermaa
1 prk ranskankermaa
2 rkl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
kaakaojauhetta

Valmista pohja; Raasta mantelimassa ja suklaa, sekoita keskenään. Tai sekoita monitoimikoneella sekaisin. Lisää kananmuna joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele reunat. Tasoita massa pohjan päälle. Kypsennä pohjaa uunissa 175'C 15 min.
Paloittele tryffelitäytteen suklaa. Kiehauta kerma kattilassa. Sekoita suklaa joukkoon. Lisää tasaiseen massaan lopuksi mustaherukkamehu joukkoon.
Kaada tryffelimassa jäähtyneen pohjan päälle ja nosta jääkaappiin. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään viisi tuntia. 
Irroita kakku vuoasta ja nosta tarjoiluvadille. Vaahdota kerma ja ranskankerma. Mausta sokereilla ja kanelilla. Levitä seos kakun pinnalle. Ripottele kaakaohuntu päälle.

2015/11/30

Saksanpähkinä-taatelineliöt


Taatelikakku on ollut jo muutaman vuoden joulunajan suursuosikkini. Halusin kuitenkin tehdä vaihteeksi taatelista jotain muuta ja löysin ihanan ohjeen vanhasta Makulehdestä. Eikä muokattavaa oikeastaan löytynyt kuin et vaihdoin vehnäjauhot ja fariinisokerin määrän vaihdoin (sitä olisi saanut vähentää ½ dl lisää vielä ihan hyvin). Omenamehun vaihdoin glögiin. Vielä on kokeilematta vaihtaa saksanpähkinät cashewpähkinöihin, ehdottomasti kokeilta vielä sekin variaatio.




200 g pehmeitä taateleita
2 dl glögiä
1 tl kanelia
1/4 tl neilikkaa
ripaus inkivääriä
2½ dl jauhoja (kokeilin kaura + ohra. Toisena kaura + ruis yhdistelmilllä. kaura + ohrasta pidin enemmän)
1 tl leivinjauhetta
1½ dl fariinisokeria
150 g saksanpähkinöitä
2 dl 4- viljan hiutaleita
1/4 tl suolaa
175 g voita

Pilko taatelit pieniksi paloiksi ja kumoa ne kattilaan. Lisää glögi ja mausteet joukkoon. Keitä miedolla lämmöllä 15 min. Sekoittele välilllä. Nosta kattila levyltä.
Sekoita jauhot, fariinisokeri, rouhitut saksanpähkinät, 4- viljan hiutaleet ja suola keskenään kulhossa ja lisää pilkottu voi. Nypi sormin murumaiseksi.
Levitä reilut puolet taikinasta vuokaan. Lisää taateliseos päälle ja lopuksi loput taikinasta päälle.
Paista 175'C  n.30min.

2015/11/26

Sulaneet lumiukot


Sulaneet lumiukot on olleet jo hyvän aikaa kokeilu listalla. Joulumyyjäisiin piti jotain tehdä niin mitäpä muutakaan sitä sitten tekisi kun kuivakakkuja en halunut tehdä ja viime vuonna tein Rocky road- makeisia jolla ei ollut hirveän hyvä kysyntä. Jos näillä olisi parempi menestys.

          sunnuntai piparkakkulevy
          tomusokeria
          1-2 valkuaista
          vihreitä kuulia
          kaakaojauhetta
          pastaväriä

Ota muotilla haluamasi kuviot piparkakkutaikinasta ja paista piparit valmiiksi. Valmista pikeeri:
valkuaista + tomusokeria sovivassa suhteessa että saat suht  jykevää kuorrutetta, pursotettavaa tahnaa. Monet käyttää sitruunamehua/etikkaa joukossa, itse en käytä. Asettele puolikkaat vihreätkuulan palaset piparin päälle tai miksi ei kokonaisetkin. Pikeeri itsestään on jo niin makeaa että puolikaskin riittää hyvin. Pursota valkoista pikeeriä ensin vihreän kuulan päälle ja sitten levitä piparin päällle haluamasi määrä. Anna kuivua ja tee pikeriä lisää ja värjää ensin pieni määrä valmista pikeeriä keltaisella/oransilla pastavärillä ja pursota porkkana nenät. Vatkasin ehkä aavistuksen liian vähän tuota pikeriä loppusatsiin niin en saanut nättejä suita lumiukoille mutta menettelee.. Värjää loppu pikeeri kaakaojauheella ja pursota silmät, suu, kädet ja halutessasi myös napit.

2015/11/09

Wc-paperirullien uusiokäyttöä


Kun omille muksuille ei riitä innostus enää kauheasti joulukalenteriin niin seuraavaksi "uhriksi" joutune sitten kummilapset :D Nuorempi nyt  ei vielä perusta edes joulusta mutta tuo reilu 2.v. jo hiukan ymmärtää <3 p="">

wc paperin pahvihylsyjä
liimaa
erilaisia kankaita
numerotarroja tai tulostettuja numeroita

yllätyksinä tälläkerta:
runoja
joulukarkkien teko vanhemman kanssa ->ikävä kyllä välimatkaa niin paljon ettei vielä voi kummitädin tykö tulla tekemään yksinää ja kummilla joulukuu niin täynnä ettei pääse leipomaan :( 
rusinoita
pieni kylpyankka
muovieläimiä

Leikkaa kankaasta sopivia palasia että saat kieputettua pahvin ympäri. Liimaa paikalleen. Anna kuivua. Liimaa numerot paikalleen. Taittele kummastakin päästä sulut niin saat rasiat.

2015/11/02

Poropiirakka


Olen vuosia sitten saanut reseptin kaverilta ja jäänyt vaan kokoilematta tai kun olen ainekset ostanut on hävinnyt parempii suihin :) Ohjeessa oli tehty pikkumuffineja, mutta tein yhden piirakan. Ja pohjan tein oman sovelluksen mukaan koska ohjeen jonka olen saanut on käytetty pakastetaikinaa -ja minähän niitä en käytä kuin pakon edessä. En ole vielä törmännyt sellaiseen "pakkoon".

100 g voita
1 dl kaurajauhoja
1½ dl ohrajauhoja
2 rkl kylmää vettä

100 g kylmäsavuporoa
150 g leipäjuustoa
1 dl maitoa
2 kananmunaa
2 dl voimakasta juustoraastetta

Nypi kylmä voi jauhojen joukkoon. Lisää lopuksi kylmä vesi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Valmista  täyte; pilko kylmäsavuporo kuutioiksi. Pilko myös leipäjuusto. Peitä pohja porolla ja leipäjuustolla. sekoita loput ainekset keskenää ja lisää lopuksi täytteiden päälle.
Paista 225'C 15min.


2015/10/27

Maustekakku





2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl maustamatonta jogurttia
150 g voita
2 dl kaurajauhoja
1dl perunajauhoja
1½ dl ohrajauhoja
1 rkl psylliumjauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
½ tl neilikkaa
2 tl kardemummaa

Sekoita puuhaarukalla sokeri ja munat keskenään. Lisää sekaan sulatettu voi sekä jogurtti. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää muiden ainesten joukkoon. Kippaa koko komeus korppujauhotettuun vuokaan.
Paista 175'C 45 min -1 tunti uunin  mukaan.


2015/10/14

Joulukortti '15

Joulukorttien aloitusta aloitettu. 
Mietin ja pohdein eri juttuja mielessäni minkälaista tänä vuonna tekisin. 
Aikaisemmin pyörittelin mielessä mitä voisin vanhoista palapelinpaloista tehdä joita en ol raaskinut heittää menemään ajatuksena et johonkin niitä käytän :D Ajatus niiden käytöstä joulukortteihin ei ehkä kuitenkaan ollut se päällimmäinen idea.. Tästäkin pohdin  kauan että teen kuusia, mutten saanut niistä sellaisia kuin halusin. Näin yksikertaisuudessaan simppeleitä vaikka tekemistä kyllä on. Nauhan väri vaan saattaa vaihtua.. Valmiina ei ollut kuin tuota sinistä eri sävyissä ja punaista paksuna nauhana.. Akastelukaupan kautta ennenkuin lähtee tekemään lisää :)





vanhoja palapelin palasia
maalia joka soveltuu pahville/paperille
erikeepperiä
silkkinauhaa -> haarukka rusetteja
kimalleliimaa
ääriviivatarroja
pahvia/valmiita korttipohjia

Maalaa palapelinpalaset. Anna kuivua. Liimaa korttipohjalle. Koristele kimalleliimalla. Valmista haarukan avulla rusetti. Liimaa rusetti. Laita joulutervehdys ääriviivatarroilla.

2015/07/17

Uudet perunat pakkaseen


Tästä ideasta luin joskus viime vuoden puolella ja nyt kun luin uudestaan jostain selvisi että tätähän on tehty jo monta vuosikymmentä sitten :)
En vaan ole tähän törmännyt enkä tiedä kenenkään tätä tehneen..
Testaukseen piti laittaa kun uudet perunat on vielä hyviä. Piti jo ennen juhannusta keitellä mutta unohdin.
Saapi sitten jouluna nähdä mitä tästäkin tuli :) Pitää vain muistaa tännekin sitten päivitellä joulun jälkeen..

uusia perunoita
vettä
suolaa

Pese perunat hyvin jos on tarvis. Kiehauta vesi lisää ripaus suolaa ja perunat. Keitä 3-4 minuuttia. Kaada vesi pois ja jäähdytä kunnolla. Kuivaa perunat. Laita pakkasen kestävään rasiaan ja pakasta.

2014/12/22

Karkkikuuset


Tälläisiä kuusia tehtiin nuorimman kanssa. Tytär valitsi mikä karkki ja laittoi liiman ja minä painoin kiinni. Meillä ei ollut valmiita kartoita vaan väsäsin pahvista pohjat ja päällystin foliopaperilla.


Laitoin selofaanin että on kivempi viedä ja saa hyvin kortin seuraksi.


Tälläisiä kortteja tytär teki pienellä avustuksella.

2014/12/19

Joulukortit 2014


Tälläisiä kortteja lähti tänä vuonna jonkin verran postin mukana, osa annettiin suoraan käteen, 
vielä on muutama viemättä.

Noita punaisia nappijoulupallokortteja tein aika kasan.
Tarvikkeet:
punaista kartonkia
sakset
hopea tussi
nappeja
ääriviivatarroja
liimaa


Koskettelukortti tarvikkeet:
kartonkia
sakset
ääriviivatarroja
erilaisia joulupalloiksi sopivia kohokuvioita (itsellä nappi, puukukka, metallikukka)
liimaa
kohokuviollista paperia
pitsiä/ tarrapalloja (koholla)/ mikä nyt hiukankin on erilaista pintaa eikä pelkkää paperia

2014/12/16

Glögikakku


Pitihän jotain jouluista tehdä syntymäpäiville ja kun en kerran täytekakkua tehnyt niin mikä olisikaan ollut parempi kuin tehdä juustokakku ja kerran tätä glögikakkua en ollut aikaisemmin tehnyt niin nyt tuli sekin testattua.

pohja:
200 g piparkakkuja
50 g voita

täyte:
400 g vaniljatuorejuustoa
5 dl kuohukermaa
1 rkl piparkakkumaustetta
1 dl glögiä
6 tl liivatejauhetta

kiille:
2½ gl glögiä (olisi kyllä saanut olla jotain tiivisttä eikä valmista glögiä)
5 tl liivatejauhetta

Murskaa piparkakut muruseokseksi ja lisää sulatettu voi joukkoon. Taputtele irtopohja vuoanpohjalle ja laita odottamaan jääkaapiin täytteen valmistuksen ajaksi.
Pehmennä tuorejuustot joko haarukan avulla (pitää olla jo hiukan lämmeinneitä) tai sauvasekoittimella/sähkövatkaimella. Vaahdota kuohukerma. Sekoita piparkakkumauste joko tuorejuuston joukkoon tai suoraan kerman joukkoon. Lisää tuorejuusto vaahdon joukkon. Lisää liivatejauhe glögin joukkoon ja lämmitä mikrossa (muista sekoittaa välillä). Lisää glögi-liivateseos kerma-tuorejustoseokseen. Lisää täyte pohjan päälle. Anna hyyttyä vähintään neljätuntia. valmista kiille. Anna hyytyä kunnolla seuraavaan päivään.
Koristele haluamallasi tavalla tai jätä koristelut väliin.


2014/12/12

Piparkakkukirkko '14


Piparkakutalo muuntui tänä vuonna kirkoksi. 
Ekaa kertaa olen aikatyytyväinen. Tähän piirsin itse kaavat -siksi kai onnistuikin niin hyvin ,)
Näitä pitäisi kai harjoitella muulloinkin kuin vain kerran vuodessa niin alkaisi varmasti olemaan sellaisia kuin haluaisi :)
Tästä jäi ikkunat vahingossa pois, mutta onpahan enemmän syömistä ;)
Ekaa kertaa kokeilin myös pikeeriä. Eka satsi onnistui hyvin (millä koristelin seinät) mutta kasauksen jälkeen kun tein toisen satsin niin ei millään meinannut tulla hyvää -oli yksinkertaisesti liian löysää ja valui ja valui :( Jotenkin siten sain asettumaan kun lisäsin tomusokeria ja vatkasin lisää..
Pikeerin ohje Kinuskikissan sivulta jolla tein (käytin sitruunamehua en etikkaa).

Pikeeri

¼ dl valkuaista
1 ½ dl tomusokeria
3 tippaa sitruunamehua/tiivistettä tai etikkaa
1. Vatkaa valkuaista ja 1 dl tomusokeria sähkövatkaimella 3 minuuttia.
2. Sekoita joukkoon sitruunamehu/etikka ja loput tomusokerista.
3. Jatka vatkaamista hetken aikaa.
4. Värjää halutessasi pasta-, tomu- tai apteekin jauheväreillä.

Lumiukkosoppa

Näitä näytti olevan viime joulun alla vaikka kuinka monessa blogissa. 
Itsellä jäi viime vuonna tekemättä. Tässä viikolla sitten väsäsin pussukoita. Eipä tullut mitään kauhean hienoja mutten laittanutkaan niitä  mihinkään myyjäisiin myyntiin. Pari meni jo eilen eteenpäin ja loput tässä lähipäivinä.


Runon kopsasin suoraan enkä ajatelut väsätä omaa vaikka niin ensin ajattelin.

Kun pakkanen ulkona otettaan kiristää,
lumiukkosoppa tää mieltäsi piristää.
Ensin kuumaan veteen kaakaosta liemi keittele,
ja lumipallot mukaan heittele,
lopuksi vielä kunnolla lumiukon kävelykepillä sekoittele.
Soppa lämmittää ja ilostuttaa mieltä, saat näyttää pakkasukolle kieltä!

Tähänhän tulee:
piparminttukarkkikeppi
kaakao annos pussi (o'boy)
vaahtokarkkia (itse laitoin kolme isoa)
mukaan laitoin vielä muutaman suklaan


2014/12/07

Myyjäisiin karkkeja


Lisäksi myyjäisiin tein tälläisia Rocky Road karkkeja. Kipot tehty leikatuista ja pestyistä maito/mehupurkeista. Päällä joulupaperia ja hiukan teippiä. Kippojen pohjalla pala leivinpaperia karkkejen alla.

Karkkeihin:
tummasuklaata
maapähkinää
cashew pähkinää
vaahtokarkkia
piparkakkun palasia

2014/11/29

Piparkakkutaikina

Noita piparkakkutaloja on jo monelta vuodelta muttei yhtään piparkakkutaikinan ohjetta. Miten ihmeessä sellainen on jäänyt laitttamatta? No tällä ohjeella olen talot väsännyt ja niin tänäkin vuonna. Ainut varmaan sellainen mihin en lähde kauheasti ohjetta muuntelemaan, siis vehnäjauhoja.  Laitoimpa tänä vuonna kokeeksi hiukan ruisjauhoja joukkoon. 
Se milloin rakenelman väsään jää nähtäväksi..



300g margariinia/voita
1½ dl siirappia
4 dl sokeria
1 rkl kanelia
1 rkl piparkakumaustetta
1-2 tl kardemummaa
3 kananmunaa
2 tl soodaa
12 dl vehnäjauhoja (itse laitoin noista nytten 3 dl ruisjauhoja, Loput vehnäjauhoja)

Mittaa kattilaan margariini, siirappi, sokeri ja mausteet. Kiehauta seos ja sekoita tasaiseksi. Jäähtytä haaleaksi.
Vatkaa kananmunien rakenne rikki. Sekoita sooda osaan jauhoista. Lisää kananumunat vähitellen jäähtyneeseen seoksen joukkoon.  Lisää jauhot joukkoon. Sekoita tasaiseksi, jauhot hyvin sekoittaen taikinaan.
Kelmuta taikina ja laita jääkaappin mieluiten ainakin yön yli. 


2013/12/08

Joulukortit '13

Idean näihin kortteihin sain yhteishyvä lehdestä (oliko ollut marraskuun lehti)
 
Eskarilainen teki joulupallo kortit kavereille
Juu minä leikkasin pallot ;)
 
 
Itse tein sitten kuusikortit
Nämä on vielä kirjoittamatta ja postittamatta, mutta kyllä tässä vielä kerkeää;)