2010/03/28

Sitruunainen rahkapiirakka


Tästä piirakasta tuli hyvää vaikka mielestäni olisi saanut olla vieläkin sitruunaisempi. Seuraavan kerran pitää kokeilla laittaa sitruunajauhoa kokonaan sitruunan tilalla tai korvata kokonaan sillä jauheella.

2 dl maitoa
1 ps kuivahiivaa
1 tl kaardemummaa
1 kananmuna
½ dl sokeria
ripaus suolaa
3/4 dl rypsiöljyä
6 dl vehnäjauhoja

täyte:
1 prk maustettua sitruunarahkaa
1 dl sokeria
1 dl vaniljakreemijauhetta
3 dl maitoa
2 kananmunaa
yhden sitruunan puristettu mehu


Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää kuivat ainekset keskenään. Lisää kaikki pohjan ainekset keskenään. Kohota liinan alla parikymmentä minuuttia.
Sekoita täyteen ainekset keskenään.
Levitä pohjan taikina pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota vielä kymmenen minuuttia.
Levitä täytteen ainekset pohjan päälle.
Paista 200*C ½ tuntia.

2010/03/27

Tofurahka


150 g pehmeää tofua
200 g vadelmia
2½ dl vaahtoutuva vaniljakastike
2 rkl sokeria

Vaahdota vaniljakasike. Lisää tofu joukkoon jatka vispaamista. Lisää vadelmat ja sokeri. Vispaa niin kauan että saat vadelmat kokonaan rikki. Näin saat pehmeää vaahtomaista.

Broileria kasvispedillä


broilerin rintafileitä
riisiä
vettä
kanaliemijauhetta
wok kasviksia
pestoa

Tee veitsellä viillot broilerin rintafileisiin. Työnnä pestoa viiltoihin maun mukaan.
Laita uunivuokan tai pellille riisit, kanaliemijauhetta, kasvikset ja vettä niin että kasvikset melkein peittyvät. Lado fileet päälimmäiseksi.
Paista uunissa 225*C n. 45 min.

2010/03/23

Ruispannuleipä


5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
3 rkl siirappia
3 rkl rypsiöljyä
2 rkl nokkosrouhetta
2 tl anista
3 dl ruisjauhoja
3 dl neljänviljan hiutaleita
5 dl hiivaleipäjauhoja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Lisää kuivahiiva jauhojen joukkoon. Lisää myös anis ja nokkosrouhe jauhoihin. Lisää kaikki ainekset veden joukkoon.
Laita taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225*C n.15-20 min.

2010/03/20

Vadelmatyynyt


Ohje on napattu valion sivulta, vaihdoin vain mustikan vadelmaan ja tein todellakin isompia niin että tuli kymmenen.

Ananaksella höystetty broilerisalaatti


Ilmoitin meidän toisen koululaisen välipalakurssille. Sitä on kahtena päivänä ja ekalla kerralla tehtiin tämmöistä namisalaattia jota oli ihan pakko kotonakin kokeilla.

3 dl pastaa
0,5 l vettä
 1 tl suolaa
1 rkl öljyä

kastike: 
1 prk kermaviiliä
1 penitölkki ananasmurskaa valutettuna
1 rkl juoksevaa hunajaa
½ tl sitruunapippuria tai mustapippuria
½ dl persiljaa

500 g kypsennettyä broileria/ puolikas grillattu broileri
10 cm pätkä purjoa
1 dl viinirypäleitä
200 g maissia sulatettuna
ruukullinen lehtisalaattia
persiljasilppua

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele kylmällä vedellä ja valuta hyvin lävikössä.
Sekoita kermaviiliin joukkoon siivilässä valutetut ananakset, hunaja, pippuri ja persilja.
Leikkaa broileri paloiksi, huudottu ja halkaistu purjo suikaleiksi ja viinirypäleet puoliksi.
Sekoita broileri, pasta, salaatti, maissi, viinirypäleet, purjo keskenään, sekoita persiljaa päälle. Sekoita kermaviilikastike joukkoon tai tarjoa kastike erikseen.

2010/03/18

Syntymäpäivä kortti

Tälläinen kortti tuli tehtyä yhden lapsen kummitädille. Muuten minun tekemä mutta piti kai yhden lapsen saada kirjoittaa itse onnittelu toivotus.

Spagetti-jauhelihavuoka


600 g jauhelihaa
1 pss rakettispagettia
1 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa
3 valkosipulin kynttä
1 pss herne-maissi-paprika
 5 tl lihaliemijauhetta
200 g savuopro- yrtti sulatejuusto
12 dl vettä
cajun special
150 g juustoraastetta

Ruiskista jauheliha ja valkosipulin kynnet. Mausta cajun specialilla. Kiehuta vesi ja lisää lihaliemijauhe, spagetti, tomaattimurska ja jokin ajan päästä herne-maissi-paprika pussi. Lisää sulatejuusto joukkoon kun olet kiehuttanut n. 7min spagettia, hyvin sekoittaen. Lopuksi jauheliha ja lopuksi juustoraaste.
Laita uunin kestävään vuokaan. Paista uunissa 200*C n. 40-45 min.

2010/03/14

Nalle puh kakku


Pursotukset meni miten meni.. harjoitusta tarvii vielä. Totesin ettei liivatelehdet todellakaan ole minun juttu mutta tuosta lähikaupasta ei saa liivatejauhetta niin oli pakko tyytyä lehtiin. Seuraavan kerran ei kyllä käy näin :) Kakku tuli kuitenkin syötyä että kylä oli siitä huolimatta hyvää.
Päällä sokerikuoruttetta johon päivänsankari halusi nalle puhin vaikka välillä kävi ehdotukset vaikka missä, fani mikä fani <3

6 munan kakkupohja

6 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi ilmavaksi paksuksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja lisää siivilän läpi vaahdon joukkoon. sekoita varovaisesti keskenään. Kaada taikina voideltun ja jauhotettuun 3 litran kakkuvuokaan.
Paista 200*C n.25-30min.

täyte 1.
2½ dl vaahtoutuva vaniljakastike
200 g vadelmia
2 dl sitruunarahka
5 kpl liivatelehteä

täyte 2.
2 dl maustamatonta jugurttia
1 vaniljatangon sisus
1½ tl vaniljasokeria
100 g  suklaata 86%
200 g maustamaton tuorejuusto
5 liivatelehteä


täyte 1: Vaahdota vaniljakastike. murskaa hiukan vadelmia. Lisää rahka. Liuota liivatelehtiä n.5 min. Lämmitä ja lisää seokseen ohuenanauhana.

täyte 2: Vaahdota vaniljakastike, lisää tuorejuusto jugurtin joukkoon mausta vaniljatangon siemenillä ja vaniljasokerilla. Lisää vaanhdon joukkoon. Lisää hienonnettu suklaa. Liuota liivatelehtiä n. 5min. Lämmitä ja lisää joukkoon ohuenanauhana.


Maaliskuun synttärit


Tälläistä tällä kertaa :)


2010/03/12

Kasvispiirakka




Pohja:
1 keitetty peruna
50 g voita
3 dl sämpyläjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
½ tl aromimaustetta
2 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa

täyte:
pala purjoa
1 paprika
 1 porkkana
1 prk ranskankermaa
2 kananmunaa
150 g juustoraastetta

Hienona peruna. Sekoita kuivat ainekset joukkoon. Sulata rasva, jäähdytä. Lisää maito ja rasva. Taikina on aika löysää. Kada piirakkavuokaan.
Pilko purjo, paprika ja raasta porkkana.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle.
Paista 200*C niin että pinta on kauniin värinen.

2010/03/10

Manteli-tyrnikakku


3 kananmunaa
2 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
4 rkl tyrnirouhetta
100 g mantelirouhetta
125 g voita
1 prk ranskankermaa

Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita jauhot keskenään ja lisää sokeri-kananmunavaahdon joukkoon. Lisää sulatettu ja jäähdytetty voi ja ranskankerma.
Kaada voideltuun ja korppujauhetettuun kakkuvuokaan. Paista uunissa alimmalla tasolla 175*C n.tunnin.

Lohikastike


300 g maustettuja lohipaloja
2½ dl kermaa
200 g sipulikuutioita
2 tl kuivattua tilliä

Lisänä paistettuja perunoita.

Paista kalapalat pannussa. Lisää sipulikuutiot, sekoita. Lisää kerma, kiehauta. Lopuksi tilli.

2010/03/08

Murojäätelökakku

 
Tämä tehtiin naistenpäivän ja nuorimman pojan syntymäpäivän kunniaksi.

1 l vaniljajäätelöä
1 ½ tl kanelia

muruseos:
50 g voita
2 rkl sokeria
3 dl riisimuroja
½ tl kanelia
½ tl kaardemummaa

Peitä irtoreunaisen kakkuvuuan pohja leivinpapeilla. sekoita muruseoksen ainekset keskenään.
Pehmitä jäätelöä sen verran että saat sekoitettua kanelin joukkoon.
Levitä puolet muruseoksesta vuuan pohjalle. Painele jäätelö tasaiseksi kerrokseksi murupohjan päälle.
Peitä jäätelön pinta lopulla muruseoksella.
Anna kovettua pakastimessa parisen tuntia.

Pirtelö

 

1½ dl jäätelöä
100 g vadelmia
2½ dl maitoa


sekoita sauvasekoittimella tai tehosekoittimella kaikki sekaisin. Marjat sekoittuvat paremin kuin käytät niitä hiukan aikaa mikrossa, kuitenkaan sulattamatta niitä kokonaan.

2010/03/07

Lisää kakkuja

Vanhempia tekeleitäni

 
Nalle puh
(tehty perhekerhon ohjeella)



 Hedelmäkakku
( tehty hellapoliisin ohjeella)



Ristiäiskakku

2010/03/06

Kakkuja

Tässä kakkuja mitä olen vuosien varrella tehnyt

 
Possukakku

  
Junakakku

  
Rekkakakku

  
Spiderman kakku
(eka kokeilu vaahtokarkkikuorutteesta ja piirros myöskin)

  
Itselle väsätty synttärikakku

  
 Ensimmäinen " ei niin perinteinen kakku" ja myöskin ensimmäinen voileipäkakku


2010/03/03

Aurajuusto broileria

 

 Broileri filepihvejä
aurajuustoa
ruokakermaa

Laita broilerin fileet uunipellille tai uunivuokaan. Laita aurajuusto fileitten päälle ja ruokakerma päälle.
Paista uunissa 225*C  kypsiksi.

Kasvispaistos


2 pss (a' 300g) amerikanvihannes 
2½ dl ruokakermaa
1 dl juustoraastetta
1 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta

Oljyä vuoka. Sulata vihannekset. Laita vuokaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada ruokakerma joukkoon. Paista uunissa 225*C n.20min.
Kuoruta juustoraastella. Jatka kuoruttamista uunissa niin kauan että juusto saa kauniin värin.