2012/02/28

Marenki-omena nam


Sain kaverilta herkullisen kuuloisen reseptin ja pitihän sitä kokeilla ja tuttuun tapaan muunsin jauhot pelkästä vehnäjauhosta ;)
Tästä muodostui kokoperheen lemppari. Erittäin hyvää ja maistui kaikille.

150 g voita (käytin margariinia -en ole päässyt tuon voin kanssa sinuksi)
3/4 dl sokeria
n. 2,5 dl vehnäjauhoja (käytin 2dl vehnäjauhoja ja grahamjauhoja loput)
täyte:
6-8 omenaa (käytin vain kolme, olisi pitänyt ainakin tuo 6kpl. oli aikas makeaa kun en vähentänyt vastaavasti sokeria)
½ dl vettä
n. 1 dl sokeria
marenki:
2 valkuaista
1 dl sokeria (ohjeessa oli 100g muten noin paljoa kyllä viitsinyt laittaa)

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot. Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaa, Paista uunissa 200-asteessa 10min.
Kuori ja pilko omenat. Laita veden ja sokerin kanssa kattilaan. Kiehauta.
Vaahdota valkuaiset ja sokeri.
Laita omenat pohjan päälle ja lopuksi marenki. Laita takaisin uuniin ja anna olla niin että marenki saa kauniin värin.

2012/02/24

Appelsiinijäätelö


5 dl vispikerma
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 appelsiininin kuoriraate
1prk appelsiini tuorejuusto
2 tl vaniljasokeria

Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota kerma ja vaniljasokeri keskenään. Sekoita appelsiinkuoriraaste ja tuorejuusto keskenään. Sekoita puolet sokerista keltuaisten kanssa vaahdoksi. Puolet sokerista ja valkuaiset keskenään vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto ja keltuaiset keskenään. Sekoita kermavaahdo joukkoon. Lopuksi valkuiaisvaahto varovaisesti joukkoon.
Laita pakkaseen jäädytys astiaan. Jäähdytä ainakin seuraavaan päivään. Muista käydä sekoittamassa pariin kertaan ennen kunnolla jäätymistä, ensimmäisen kerran n15-20min päästä ja toisen kerran n.tunnin päästä.

2012/02/21

Salaatti


Meidän 6.v. halusi tehdä salaatin :) Pientä avustusta annoin mutta muuten teki itse <3

2 eri väristä paprikaa
porkkana raastetta
Salaattia
purjoa

2012/02/16

suklaa-marjajäätelö


Jos olisi halunnut tehdä "hienompaa" olisi voinut pusertaa marjat siivilän läpi ettei olisi jäänyt noita marjojen kuoria. Esim. meillä ei nuorin tykkää noista ollenkaan ja huomasin virheen vasta kun olin karkit osittain jo sekoittanut marjojen joukkoon. Mutta hyvää silti tämä oli.

5 dl vispikermaa
1 prk kondersoitua maitoa
100 g puolukoita
100 g mustaherukoita
1 ps ranskanpastilleja

Vaahdota vispikerma. Sulata jäiset marjat niin että saat niistä survottua soseen. Murskaa ranskanpastillit. Sekoita kaikki ainekset keskenään sähkövatkaimella. Laita pakastimeen jäähdytysastiaan. Sekoita ensimmäisen kerran n.10min päästä pari minuuttia sähkövatkaimella. Toisen kerran n.puolentunnin päästä uudestaan. Anna jäätyä rauhassa seuraavaan päivään.  

2012/02/14

Omenapiirakka


Ulkonäöllisesti näyttää aika.. hmm.. epäilytävältä. Mutta maku oli älyttömän hyvää. Vaikka omenan olisi voinut raastaa pienemäälää terällä tai laittaa raasteen alimmaiseksi, tässä sekoitin täytteen joukkoon. Makua lisää saisi ja niin meinaan seuraavalla kerralla tehdäkin ;) tummaa sokeria ja/tai muutakin jauhoa kuin vehnäjauhoa.

125 g margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 omenaa
1 dl vaniljakreemijauhetta
3½ dl vettä

Vaahdota margariini ja sokeri. Sekoita kananmuna vaahdon joukkoon. Sekoita jauhot joukkoon. Laita taikina piirakka vuokaan. Kuori omenat ja raasta. Valmista kreemi. Sekoita omenasose kreemin joukkoon. Laita täyte pohjan päälle. Paista uunissa 175*C  n.½tuntia.

2012/02/06

Sydän

Pähkäilin ja pähkäilin.. teenkö tai kokeilenko tehdä itse vai ostanko kun kaikenmaailman sydämmiä on saatavilla mutta sitten päätin tehdä itse.. Eipä tuon tekeminen niin vaikeaa ollutkaan vaikka heti alkuun meinaskin mennä hermot ja lentää kaikki tykötarpeet pitkin pöytä ja lattiaa.
Täysin tyytyväinen en tietenkään ole mutta saapi nähdä askartelenko toisen vai päätyykö tuo sille varatulle paikalleen. Tuossa missä on kuvattu ei todellakaan ole oikea paikka mutta saapi kelvata siihen asti kuin saa oman paikkansa (lue kun saadaan järjesteltyä tilaa..)

kalkkunapiirakka

pohja:
150 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
2-3 rkl kylmää vettä

täyte:
n. 120 g kalkkunaleikettä
1 paprika
6-7 säilykeherkkusientä
2½ dl ruokakermaa
2 kananmuna
aromimaustetta
mustapippuria
150 g juustoraastetta

Valmista pohja. Sekoita jauhoihin nyppimällä huoneenlämpöinen margariini. Lisää lopuksi vesi. Painele piirakkavuokaa. Esipaista pohjaa 10min 225*C.
Pilko kalkkuna leikkeet, paprika ja herkkusienet. sekoita täytteen aikki ainekset keskenään ja kaada esikypsennetyn pohjan päälle.
Paista 200 *C n.30min.

2012/02/02

Vanilja-raparperiporkkana kakku


Eka kokeilu mitä oikein tuleekaan noista hilloista joita loppukesästä tein.. Olin muuten tehnyt täytteen valmiiksi ja huomasin ettei kaapissa olekkaan liivatejauhetta! No.. liivatelehtiä hakemaan kaupasta ja virkistämään muistia että miten niitä käytettiinkään, onneksi pussissa oli hyvät ohjeet :)

pohjaan:
hapankorppua ja kaurakeksejä hiononnettuna 2½-3 dl + juoksevaa margariinia 3-4 rkl

täyte:
200 g maustamaton tuorejuusto
1 annos vaniljakreemiä
2½ dl vaahtoutuvaavaniljakastiketta
3-4 liivatelehteä
vettä

Valmista pohja. Murskaa hapankorput ja keksit ja lisää margariini joukkoon. Laita irtopohjavuoan pohjalle ja tasoita.
Valmista täyte. Laita kreemi tekeytymään. Vatkaa vaniljakastike. Lisää raparperi-porkkanasose tuorejuuston joukkoon. Sekoita ainekset keskenään. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5min. Purista vesi pois ja sekoita pieneen tilkkaan lämmintä vettä.  Sekoita liivatevesi täytteen joukoon. Kaada pohjan päälle. Anna tekeytä vähintän 12 tuntia.