2013/03/06

Suklainen uunijäätelö


Pitkästä aikaa teki mieli uunijäätelöä. Tässä komistus ennen marenkikuorutetta.
Uunista oton jälkeen.

Tältä ihanuus näytti lautasella.

2 munan täytekakku pohjana
(2 kananmunaa, ½ dl sokeria, ½ dl vehnäjauhoja, ½ dl perunajauhoja, ½ tl leivinjauhetta)
n.litra vaniljajäätelöä
suklaamurukeksejä hienonnettuna
tummaasuklaata hienonnettuna
3 valkuaista + tomusokeria

Pohjaa ei tarvitse kostuttaa jos tekee vartavasten tätä varten ja käyttää hieman jäähtynenä heti. Halutessaan tietysti vois kostuttaa jos haluaa.
Valmista kakkupohja.
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot keskenään ja lisää sokeri-munavaahdon joukkoon.
Paista uunissa 175*C  n.20min.
Hienonna keksit ja suklaa ja sekoita hiukan pehmenneen jäätelön joukkoon.
Laita jäätelö pakkaseen ja vatkaa valkuias vaahto.
Valmista uunijäätelö kun kakkupohja on hiukan jäähtynyt.
Kuorruta uunissa niin että valkuias kuorrute saa hiukan väriä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti