2009/09/29

Ranskalainen omenapiirakka


Kerrankin tein ihan ohjeenmukaan ja lopputulos oli mielestäni huonompi kuin vähän muuntelemalla. Laitan sulkuun miten olen aikaisemmin tehnyt.

pohja:
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
150 g jaakaappikylmää margariinia
2 rkl kylmää vettä

päälle:
4 omenaa
n. 1 dl aprikoosimarmeladia (½dl riittää)
hiukan vettä

Mittaa jauhot ja sokeri kulhoon. Lisää jaakaappikylmä margariini isoina palasina. Hakkaa ainekset yhteen kahden ruokaveitsen avulla murumaiseksi taikinaksi. (paremmin käy sekoittamala nopeasti sormin, ei liian kauan kuitenkaan). Lisää vesiatka hakkaamista. Vaivaa taikinaa lopuksi hiukan sormenpäillä, mutta niin vähän kuin mahdollista. Anna taikinan vetäytyä jaakaapissa vähintään tunnin.
Kauli takina, nosta se vuokaan ja vuoka jääkaapiin puoleksi tunniksi ennen paistamista. (en seisottanut enää jaakaapissa. Aikaisemin en ole kaulinut taiknaa vaan taputellut sen tasaiseksi vuokaan).
Leikkaa omenat ohkasiksi suikaleiksi käsin. Paista pohjaa 225*C 20 min.
Notkista marmeladi veden kanssa. Lisää omenoiden päälle. Jatka paistamista vielä 5 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti