2011/06/05

Suklaakakku






Pohjan ja kuorutteen ohjeen otin Jamie Oliver Alastoman kokin paluu -kirjasta (Juhlakakku).
Tein tätä kakkua eilen koulun päättymisen kunniaksi ja kesäloman alkamisen kunniaksi :)

Pohja:
3 kukkuraista ruokalusikallista kaakaojauhetta
4 rkl kiehuvaa vettä
3½ dl sokeria
200 g margariinia (voita oli ohjeessa)
3 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
2½ tl leivinjauhetta
1 kourallinen mantelirouhetta (ohjeessa oli lastuja)

Täyte:
1 annos valmista kreemiä (1 dl kreemijauhetta + 3½ dl vettä)
½ purkkia maustettua rahkaa, sitruuna
mustikoita ja mansikoita niin ettei täytteestä tule liian vetelää (ei siis paljoa, en mitannut)

Suklaa kuorrute:
50 g margariia
60 g tummaa suklaata
50 g tomusokeria
1½ rkl maitoa



Laita uuni lämpeämään 175*C asteeseen. Aseta kakkuvuuan pohjalle leivinpaperi.
Sekoita kaakojauhe ja kuuma vesi keskenään. Vaahdota margariini ja sokeri keskenään. Vaahdon joukkoon sekoita kaakaojauhe-vesisoes, munat sekä vehnäjauho-leivinjauheseos. Sekoita hyvin ja lopuksi mantelit. Lusikoi taikina vuokaan. Paista pohjaa 20-30min. Anna jäähtyä hieman ja irrota vuuasta. Poista leivinpaperi. Halkaise jäähtynyt pohja.
Valmista kreemi tekeytymään. Valmista suklaakuorrute. Laita ainekset kulhoon. Sulata vesihauteessa varovaisesti sekoittaen. Jäähdytä. Valmista täyte lopuun. Sekoita kreemin joukkoon rahka ja soseutetut marjat. Laita täyte pohjan päälle ja toinen osa pohjasta päälle. Kaada suklaa päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa ennen tarjoilua.

4 kommenttia:

  1. Oi joi nam nam, ei voi muuta olla ko hyvvää! Mieki ihmettelen suunnattomasti miksi en oo aiemmin tehny kääristorttua kakuksi, ja sitten sitä samaa kuin sie että miksi kääretorttuja on tullu tehtyä milloin viimeksi, nehän on nopeita valmistaa ja aina maukkaita, oikein lämpöistä kesää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin :)
    Aina välillä pitää saada äklömakeaa ja sitten voikin olla pitkän aikaa ilman. Onneksi meillä on paljon syöjiä ettei tarvitse miettiä kuka syö viimeiset palaset kun itseä ainakin tökkii liian makea..

    VastaaPoista
  3. Anonyymi2/13/2013

    osaatkos sanoa mitä käyttäisin kun jamien ohjeissa on usein "self rising flour" eli paljonko leivinjauhetta normaalijauhoihin vai mikä olis fiksu juttu? löysin niiiiin ihania ohjeita....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pastanjauhantaa blogissa oli hyvä ohjeistus; http://pastanjauhantaa.blogspot.fi/2008/10/nopea-olutleip.html
      Toivottavasti tuosta on jotain apua.
      Itse en omista ainuttakaan vieraskielistä kirjaa puhumattakaan ruokakirjoista.

      Poista