2010/05/29

Syntymäpäiväkakku


Tämä olisi onnistunut paremmin jos olisi ollut pienempi kakkuvuoka, kai sellainen pitäisi hankkia..
Tyytyväinen olen kuitenkin tuohon koripunokseen joka oli kaikkiaan toinen jonka tein (ensimmäistä en kehtaa edes julkaista tänne..).
Kakku kun seisos jääkaapissa ennenkuin syntymäpäiväsankari pääsi avamaan kakun niin oli kerennyt täytettä leviämään kermavaahdon joukkoon vaikka laitoin koripunoksen alle kermakerroksen, ilmeisesti liian ohkaisen kerroksen kun noin hyvin läpi tuli. Ja kun kakuvuoka ei ollut tukeva vaan liian iso niin pääsi myös painuman kasaan eikä pysynyt kovin nättinä. Mutta tätä onneksi oli vain kotiväki syömässä ja jos tämmöistä meinaa tehdä isommalle joukolle kannattaa tehdä reilumpi satsi.

Pohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoa
3 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1½ tl sitruunajauhoa

täyte:
1 annos valmista kreemiä (1 dl vaniljakreemijauhetta + 3½ dl vettä)
2 dl vaniljarahka
200 g mustaherukoita

Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita loput ainekset keskenään ja sekoita varovaisesti vaahdon joukkoon.
Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista 175*C n.8-10min.
Valmista täyte. Tee kreemi tekeytymään. Sulata hiukan mustaherukoita mikrossa. Itse soseutin marjat ja sekoitin rahkan kanssa. Ei siis välttämätön soseuttaa.
Leikkaa pohja neljään osaan ja levitä täyte päälle jokaiselle suukaleelle yhtä paljon täytettä.
Kierritä ensimmäinen suikale rulle ja toiset varovaisesti ympärille.
Anna vetäytyä jääkaapissa ainakin pari tuntia ennenkuin kumoat kakun ja koristelet.



3 kommenttia:

  1. Kauniit pursotukset ja täyte vaikuttaa herkulliselta :)

    VastaaPoista
  2. Marjis, ihan hyvä koripunos, mutta pitäisikö olla samalla tasolla? Eli katkaista nauha aina joka punoksen välillä?

    VastaaPoista
  3. Kiitos Eeva-Liisa. Tuo täyte kyllä oli älyttömän hyvää, ei liian makeaa.
    Keittiöneuvos: Tuon koripunoksen kanssa sa harjoitella vielä.. Tämä oli vasta toinen harjoitus ja huomasin kun olin puolet jo tehnyt että jotain tein väärin.. Harjoittelua siis kaipaa mutta kelpasi kyllä näinkin.

    VastaaPoista