2011/03/31

Peilejä

Pitihän muutama peilikin nimikoossa tehdä. Vielä olisi pähkäilyssä minkälainen kylpyhuoneeseen?
Toinen näistä varmaankin eteisen ja toinen makuuhuneeseen.. Voipi olla että lopulta päätyykin toinen olohuoneeseen saapi nähdä nytten mihin päätyvät ja kumpi kumpaan :)


Ahvenanmaan pannukakku (mannapuuro)






10 dl maitoa keittämiseen
2 dl mannasuurimoita
10 dl kylmää maitoa
4 dl vehnäjauhoja
6 kananmunaa
1 tl suolaa
1½ dl sokeria
4 tl kardemummaa
Keitä maidosta ja mannasuurimoista puuro. Sekoita valmiin puuron joukkoon kylmä maito ja muut ainekset.
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipannulle ja paista 200*C 30-40 min. Tarjoa haaleana jäätelön tai kermavaahdon ja hillon kera.

2011/03/30

Amme

Vihdoinkin jotain kalustetta saatu tehtyä valmiiksi. Muulla tavalla kuin maalaamalla :)

Täällä amme pilkottaa tavaroitten keskellä eikä hyvää kuvaa näy :( Seinä tuosta ammeesta on puuttunut jo monta, monta vuotta enkä edes muistanut että siinä sellaista olisi ollut jos en olisi sattumalta löytänyt samanmoisesta ammeesta kuvaa kokonaisuudessaan. Mutta tosiaan onhan noissa muissakin wc:n kalusteissa nuo seinät..

Amme saatu sisältä maalattua ja puolitoista seinämää laatoitettua :) En poistanut tuolta yhdeltä sivulta niitä seinään tulevia kiinikkeitä enkä siis kaakeloinut kuin kolme seinämää..

Amme valmiina muttei kyllä oikealla paikallaan. Täysin tyytyväinen en tähän ole mutta menettelee =)

2011/03/28

Pieni marjainen kakku

Yksi muksuista halusi jotain viime viikolla jo marjoista jotka hyydytetään pinnalle :) Ajatus oli tehdä jotain ihan muuta mutta mitäs sitten syntyikään :p


2 munan täytekakku pohja maustettuna kaardemummalla
mansikoita
punaherukoita
hyytelösokeria +vettä
kermaa + sokeria

Valmista täytekakkupohja:
huoneenlämpöiset 2 kananmunaa + ½ dl sokeria vaahdotetaan.
Lisää ½ dl vehnäjauhoja, ½ dl perunajauhoja, ½ tl leivinjauhetta ja ½ tl kaardemummaa varovaisesti sekoittaen.
Paista 175*C n.20min. Kumoa jäähtynyt valmis pohja.

Kostuta mehulla pohja. Koristele mansikoilla ja punaherukoilla. Valmista sokeriliemi. Kaada varovaisesti marjojen päälle hiukan jäähtyneenä. Hyydytä ja jäädytä jääkaapissa. Vaahdota kerma. Lisää hiukan sokeria joukkoon. Koristele reunat.

Porkkanaista perunamuusia & -lihapullia





2 kg perunoita
2 isoa porkkanaa
vettä (keittämiseen)
Perunamaustetta
muskottipähkinäjauhetta
sokeria
juoksevaa margariinia
maitoa

Keitä perunat ja porkkanat kypsäksi. Kaada vesi pois. Muussaa perunat ja porkkanat. Mausta perunamausteella, muskottipähkinällä ja ripauksella sokeria. kaada margariinia n.pari ruokalusikallista ja maitoa haluamasi määrä. Sekoita hyvin.

800 g jauhelihaa
2 porkkanaa
2 dl kermaa
3 rkl korppujauhoa
grillimaustetta (suolaton)
sitruunapippuria (suolaton)
suolaa
kananmuna

Raasta porkkanat. Tee kaikista aineksista lihapullatakina. Pyörittele palloiksi. Paista 225*C n.15min.

2011/03/26

Uudistuksia maalaamalla


En erityisemmin pidä noista muovisista kalusteista niinpä maalaalia pintaan ja heti näyttää paremmalta.
Uudet pinnat saivat parvekeen kaiteet ja piano.
Tästä nyt vielä näkee pinttyneet kaiteet ja uudistettua pintaa. Tuolle lattialle en tee mitään kun on niin hyvässä kunnossa :)

Piano ennen

Piano jälkeen

2011/03/25

Tunnustus





Askartelua&Elämänmakuja blogista sain tunnustuksen, kiitos.
Vastailua kysymyksiin:

Milloin aloitit blogisi?

24.9.2009 on kirjoitettu ensimmäinen kirjoitus

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

minulle läheisistä aiheista; leivontareseptejä, ruokareseptejä & askartelua

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

jaa'a.. eroaako muista muutenkuin että täältä löytää erityisesti puolukkareseptejä ;)


Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Aikoinaan eksyin ihaniin leivonta blogeihin ja ajattelin että olisi kiva koota omat suosikit johonkin yhteen kuvien kera.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Ainahan parannettavaa on.. tällä hetkellä en mitään mutta vaihtelu virkistää välillä. Nytten kelpaa tälläisenä :)