2010/10/26

Mustaherukkakakku


5 dl kelloggs all-brain -muroja
60 g margariinia
1 prk sitruuna sunnuntai rahkavalmistetta
2 dl mustaherukoita
2½ dl kermaa
3 tl liivatejauhetta
½ dl mustaherukkamehua
3 rkl sokeria

Murenna murot hienoksi ja sekoita sulatettu margariini joukkoo.
Painele irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin odottamaan.
Vaahdota kerma. Soseuta mustaherukat, sekoita sokeri ja sunnuntai joukkoon.
Sekoita kerma muiden ainesten joukkoon.
Sekoita liivatejauhe mehun joukkoon ja lämmitä mikrossa. Sekoita liivatemehu täytteen joukkoon.
Kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin ennen tarjoilua.


2010/10/25

Joulukortti '10


Piti vihdoin aloittaa joulukorttien teko ettei jää viimetippaan tai kokonaan tekemättä.
Helpolla ajattelin päästä tänä vuonna
ja ihan kohtalaisia näistä ensimäisistä ainakin tuli :)

Pahvia
erikeepperiä
juuttikangasta
kirjainleimasin ja värityyny
koristetähtiä
sakset

Tuossa kuva vielä yhdestä kortista niin näkee kunnolla.

2010/10/23

Suklaaneliöt


Tämä ohje ei kauheasti eroa tuosta aikaisemmasta mokkaneliöistä mutta laittelin kuitenkin kun meidän kolmasluokkalainen tämän teki melkein yksin. Käy kokkikerhossa ja pitäähän niitä nyt tehdä sitten kotonakin <3

200 gmargariinia
4 kananmunaa
4 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
2 maitoa

Sulata rasva
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi
Lisää sulatettu rasva
Sekoita kuivat ainekset keskenään
Lisää kuiva-aine seos ja maito taikinaan
Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle
Paista 10-15 min 225*C

Kuorrutus
100 g margariinia
n.1 dl kylmää kahvia
450 g tomusokeria
2-4 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

Sekoita kuorrutuksen ainekset tasaiseksi ja levitä jäähtyneen levyn pinnalle
Koristele noppareilla tai muilla koristerakeilla

2010/10/21

Peikkotaulu






Tehtiin tälläinen 3.v:n kanssa kun äitin piti saada idea talteen ennen kuin unohtuu :)

Tarvikkeet:
ruskeaa pahvia
Valkoista paperia tai pahvia
lankaa tai villaa 
Vaahteranlehti
erikeepperiä
Kyniä kasvojen piirtämiseen
Pahvia ja kuviopaperia taustaksi ja kehyksiin

Pasta-broilerisalaatti


2 broilerin rintapalaa
ruismakaroonia
1 paprika
1maustekurkku
pieni terttu viinirypäleitä
n.purkillinen ananaspaloja
1 prk kermaviiliä
6 tl cheddar dippi-jauhetta

Keitä makaroonit ja valuta kylmällä vedellä.
Kypsennä uunissa broilerin rintapalat ja anna jäähtyä.
Pilko paprika, viinirypälleet ja maustekurkku.
Valmista cheddar dippi jauheesta ja kermaviilistä.
Pilko broileri. sekoita kaikki ainekset keskenään.

2010/10/17

Tomaatti-mozzarellapiirakka






Löysin ihanan reseptin  anskuliinin blogista.
Piti sitä hiukan muutella mutta hyvää tuli näinkin.

75 g huoneenlämpöistä margariinia
1 dl ruisjauhoja
2½ dl hiivaleipäjauhoja
1 kananmuna
loraus kylmää vettä

2 isoa tomaattia
125 g mozzarella juustoa
3 rkl vihreää pestoa
2 kananmunaa
2½ dl ruokakermaa
150 g juustoraastetta (mozzarella)
mustapippuria
Nypi margariini jauhojen kanssa. sekoita vesi ja kananmuna joukkoon.
Taikinan kuuluu olla kiinteää.
Painele piirakkavuokaan. Laita piirakkavuoka jääkaapiin odottamaan.
Viipaloi tomaatti ja mozzarella.
Sekoita ruokakerma, kananmunat, pesto, juustoraaste ja mustapippuri keskenään.
Ota piirakkavuoka jääkaapista. Lado tomaatti ja mozarela limittäin pohjan päälle ja kaada kerma-munaseos päälle.
Paista 200*C 40min.


2010/10/13

Rahka-tyrniletut


2 kananmunaa
1 tl suolaa
1½ rkl sokeria
3 tl tyrnirouhetta
4 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 dl naustettua rahkaa (valkosuklaa-lime)

Sekoita kananmunuen joukkoon suola, sokeri, tyrnirouhe, rahka, maito ja jauhot.
Anna seistä hiukan aikaa ennen paistamista.
Herkullisimpia tulee pienistä letuista kuin isommista.