2010/07/03

Mustaherukka-juustokakku


Huonosta kulmasta otettu ja totesin että taidan vaihtaa vihdoin tuohon uuteen kameraan jonka jo ostin mutta en ole vielä vaihtanut. Tämän kanssa kävi vähän köpelösti -ainakin tuon suklaa reunuksen kun joku kävi vähän syömässä reunaa ja tietty keskeltä ettei meinannut enää pysyä ollenkaan kasassa. Pitää todella opetella vielä noiden reunakoristeiden kanssa. Ajattelin ensin että tämä tarvitsee sokeria mutta kokeilumielesä jätin pois ja tuli tosi hyvää ilman mitään ylimääräistä makeutta. Jopa meidän herkkusuut söivät ilman mitään mutinoita että olisi ollut liian vähän sokeria -kunnei ollut ollenkan makeutta. Taitaa pikkuhiljaa opetus mennä perille ettei sitä sokeria tarvita aina niin paljoa joka paikkaan :)

n.150-160g digestive-keksejä
50 g margariinia

200g maustamaton tuorejuusto
200 g mustaherukoita
1 prk maustettua rahkaa (itsellä valkosuklaa-lime)
1 prk flora vanilla
½ dl vettä
5 tl liivatejauhetta

Murenna keksit ja sekoita sulatettu margariini joukkoon. Levitä tasaiseksi kakkuvuuan pohjalle ja laita jääkaappiin odotamaan.
Vaahdota flora vanilla. Sekoita tuorejuuston joukkoon rahka ja soseutetut mustaherukat.
Sekoita vanilla vaahto joukkoon. Sekoita liivatejauhe veteen ja lämmitä mikrossa lämpimäksi. Toden totta toimii yhtä hyvin kuin sekoittaessa vasta lämpimään veteen tuo jauhe.
Sekoita liivatevesi seoksen joukkoon. Kaada seos keksipohjan päälle. 
Anna hyytyä jäkaapissa 4 tuntia -yön yli.

2 kommenttia:

  1. Nämä juustokakut ovat niin herkullisia!Nam

    VastaaPoista
  2. Tämä mustaherukka sai suuren suosion meillä jokaiselta.

    VastaaPoista