2013/11/28

Jouluisia kransseja

Kranssit etsivät vielä paikkaansa.
Tälläiset tuli tehtyä tässä jokin aika sitten.
 
 
Pahvista ympyrä
vanhoja jouluköynnöksiä
puuhelmiä
liimaa
karhunlankaa
 
 
oksia
puuhelmiä
liimaa
suolaa
enkelinkiharaa
karhunlankaa

2013/11/26

Punajuurikakku

Tätä ohjetta on pitänyt testata jo pitemmän aikaa. Ohje on melkein sama kuin porkkanakakussa mutta mausteet vaihdettu ja porkkanat korvattu punajuurella.
Hyvää tämä on vaikka punainen väri voi hiukan arveluttaa. Kauniita näistä ei niin tullut kuin hätänen olin enkä antanut kuorrutteen jähmettyä kunnolla, tai olisi pitänyt muotti pestä välillä.
 
 
3-4 punajuurta (400g , n.4dl raastetta)
4 dl vehnäjauhoja (korvasin osan grahamjauholla)
1 rkl leivinjauhetta
1 tl inkivääriä
200 g voita
4 kananmunaa
2 dl fariinisokeria
(1 dl sokeria, jäi epähuomiossa pois, mielestäni ei kyllä olisi tarvinnutkan tätä)
2 tl vaniljasokeria
 
Kuorrutus:
50 g voita
1pkt maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
½ tl kuivatua piparminttua (mintun lehtiä koristeeksi)
 
Kuori ja raasta punajuuret. Sekoita jauhot ja inkivääri keskenään. Sulata voi, anna jäähtyä. Vatkaa kananmunat ja sokerit vaahdoksi. Lisää joukkoon punajuuriraaste, voisula sekä jauhoseos kevyesti sekoittaen.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 200*C n.25min.
Sekoita sähkövatkaimella voi, tuorejuusto, tomusokeri & piparminttu notkeaksi. Kaada jäähtyneen pohjan päälle.

2013/11/24

Köyhiä ritareita


Jotaikin vaaleaa leipää tai pullaviipaleita
maitoa
kananmuna
kanelia/kardemumma
sokeria
juokseva margariini/voi/öljy
(tarjoiluun kermavaahtoa, marjoja/hilloa, sokeria)
Sekoita maitoon kananmuna, sokeri, kaneli/kardemumma.
Liota leipä-/pullaviipaletta kummallaltakin puolen maidossa ja paista pannulla kauniin ruskeaksi.
Tarjoa kermavaahdon, marjojen/hillon/sokerin kera.

2013/11/21

Ikkuna valokuvakehykseksi


Ihan valkoinen tämä oli. Piti kokeilla minkälainen tulisi kun vetäisin mustan maalin ja hiukan hiosin. Ihan kivahan tästä tuli. Kuvina tähän tulee lapsista lyijykynällä piirretyt kuvat ja suunnitelmissa (tai pyydetty jo tekijältä kauniisti) meidän hääkuvasta myös kuva keskelle. Lasten kuvat on jo sommiteltu mutta pähkäilyssä vielä laitanko pitsin taakse vai jätänkö tyhjäksi vai mitä tekis... Kuvien suojaamista jotenkin vielä pähkäilen, ovat olleet lasisessa vaihtokehyksissä.
Valmiista varmaan kuvaa joskus naamakirjaan -tai sitten ei ;) Jos näkee vaan tullessa meille kylään. Katsotaan nyt mitä teen. Tuskin tänne kuitenkaan kuvien kera.
Tietysti muuttuu kun saan meidän hääkuvan keskelle <3 p="">

2013/11/18

Joulukalenteri



Olen jo monena vuonna tehnyt lapsille joulukalenterin.
Lahjoina on ollut lähinnä kirppikseltä löytyneitä leluja (korkeintaan 1,5e maksavia), koululaistarvikkeita, värityskyniä, joskus harvoin muutama karkkipussi (pieniä). Nämä olen paketoinut ja saatu siis ennen joulua joka päivä yksi paketti.
Tänä vuonna päätin että isommille saapi riittää suklaakalenterit.
Neidin kanssa malattiin ja askarreltiin lastensosepurkeista tälläiset, kumpikin teki 12kpl niin saatiin tarvittava määrä. Kylä noissa jotain samaa löytyy mutta jotain eroavaisuuksiakin tietysti.
Kannet päällystin kankaalla ja laitoin tarroista numerot.
Tänä vuonna purkkeihin eksyy kaiken mailman koruja pienelle eskarilaiselle.
 
Piltti (tai muita lasten sosepurkkeja)
liimaa
maalia
lankaa
kangasta
narua
kreppipaperia


2013/10/27

Appelsiini-suklaakakku

200 g digestive keksejä
75 g voita
n.200g appelsiini-suklaata
1 rs maustamaton tuorejuustoa
½ dl kahvia
4 tl liivatejauhetta
2½ dl kuohukermaa
1 rs appelsiinituorejuustoa
2½ kuohukermaa
1 prk valion herkkujogurtti (paratiisihedelmät)
½ dl vettä
4 tl liivatejauhetta
Murskaa keksit ja sekoita sulatettu voi keksimurun joukkoon. Laita muruseos kakkuvuuan pohjalle ja vuoka jääkaappiin odottamaan.
Murskaa tai raasta suklaa hienoksi. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuusto kerman joukkoon, lisää suklaa joukkoon. Lisää liivatejauhe kahvin joukkoon, jäähdytä hiukan. Lisää kahvi-liivateseos kerma-tuorejuuston joukkoon. Kaada seos keksi pohjan päälle. Anna hyytyä ainakin tunnin ja valmista vaalea kerros.
Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuusto ja jogurtti kerman joukkoon. Sekoita liivatejauhe veteen ja lämmitä mikrossa kiehuvaksi, anna jäähtyä hiukan ja sekoita kerma-jogurtti-tuorejustoseokseen. Kaada seos kakun päälle. Anna hyytyä rauhassa mielellään seuraavaan päivään.

2013/10/25

Uuniriisipuuro


Uunista otettuna
 
 
Lautasella ilman mitään lisäyksiä vielä.
 
1,5 l maitoa (laktoositon)
2½ dl puuroriisiä
1 tl suolaa
voita
 
Laita uunin kestävään vuokaan riisit, suola ja maito. 
 Leikkaa voista pieniä siivuja maidon pinnalle.
Valmista uunissa 200*C puolitoista -kaksi tuntia. Sekoita välillä.