2015/09/21

Omena-pähkinäpiirakka (gluteeniton)


Jotain hyvää piti saada näin alkuviikosta. Selailin netin hakumaailmaa läpi ja törmäsimpä ihanalta kuullostavaa pähkinäpiirakan ohjeeseen. Ehdottomasti kokeiluun -mutta omenoiden kera!!
Noissa googlen kautta selautuissa resepteissä oli tehty vehnäjauhoihin. Vaihdoin jauhot kokonaan gluteenittomiin -hyvin maistui näinkin. Yleensä tuppaan laittamaan kaikkiin joko ruis- tai ohrajauhoja. Hyvä kokeilla välillä näinkin :)

pohja:
125 g voita
0,5 dl sokeria
3 dl jauhoja (käytin 2 dl tattarijauhoa, 1 dl perunajauhoja, 2 tl psyllium)
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Nypi huoneenlämpöinen rasva joukkoon. Viimeiseksi kananmuna. Esipaista 200'C 8 min. Valmista sillä aikaa täyte.

täyte:
2 omenaa
2 rkl vettä
1 tl sitruunajauhoa tai 1 rkl sitruunamehua
3 kananmunaa
2 dl sokeria
0,5 dl siirappia
2 tl vaniljasokeria
1 rkl tattarijauhoja
100 g voita
125 g cashewpähkinöitä (+ pussin loppu mantelilastuja)

Kuori ja pilko omenat (tein vain pieniksi palasiksi). Kaada kattilaan vesi, omenan palat ja sitruuna. Kiehauta ja anna pehmetä hiukan aikaa (n.3-5 min). Rouhi pähkinät ja sekoita omenoiden joukkoon kun olet ottanut kattilan liedeltä.
Sulata voi (jäähdytä). Sekoita kuivat ainekset joukkoon. Sekoita lopuksi kananmunat joukkoon.
Kaada esipaistetun pohjan päälle omena-pähkinäseos, sen jälkeen täyteainekset. 
Laske uunilämpötila 150'C. Laita piirakka uuniin ja anna olla uunissa n.30min.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti