2014/12/29

Puolukka-masariinit

Nämä bongasin Maku lehdestä. Aivan ihania ja näihin tykästyivät meillä toiset ilman tuota päällystä ja toiset päällyksen kera. Itse ehdottomasti puolukan kera, olisi saanut olla hiukan enemmänkin (ja varmasti seuraavalla kerralla laitankin enemmän).




pohja:
2½ dl jauhoja (ohjeessa vehnäjauhoja. Itsekäytin ohra ja ruisjauhoja)
3 rkl kaakaojauhetta
3 rkl sokeria
 ½ tl leivinjauhetta
100 g voita

täyte:
1 pkt (150g) mantelimassaa
75 g voita
1 kananmuna
1 tl kardemummaa

kiille:
2-3 dl puolukoita (itsellä ei mennyt varmaan edes kahta dl kun jätin osan kourruttamatta ja enkä laittanut niin paljoa)
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Sekoita kuivat ainekset keskenään ja kuutio niiden joukkoon voi. Nypi murumaiseksi seokseksi. Riko kananmuna taikinaan ja sekoita nopeasti tasaiseksi tiiviiksi taikinaksi. Jos taikina tuntuu liian tiiviiltä lisää hiukan kylmää vettä.
Siirrä taikina kelmuun käärittynä jääkaappiin jähmetymään puoleksi tunniksi.
Voitele leivosvuoat voilla.
Vatkaa mantelimassa ja pehmeä voi tasaiseksi. Lisää kananmuna ja kardemumma edelleen vatkaten.
Kauli taikina jauhotetullla tasolla levyksi ja ota siitä hieman levosvuokia siirempia palasia (itse otin juomalasilla joka osottautui juuri sopivan kokoiseksi muotiksi). Painele taikina palat voideltuihin vuokiin. Jaa mantelitäyte vuokiin. 
Paista 200'C n.15min. Anna leivosten jäähtyä.
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää hyytelösokeri ja anna kiehahtaa uudelleen. Anna liemen hiukan jäähtyä ensin. Laita puolukoita haluamasi määrä leivosten päälle. Voit painaa puolukoita hiukan leivosten pintaan niin pysyvät paremmin.
Lusikoi sokeriliemi varovasti puolukoiden päälle. Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoamista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti