2009/10/26

Porkkanapiirakka


Muuntelin ohjetta eri ohjeista jota selailin. Kauhustuin kuorutteen tomusokeri määrää ja olin sata varma että sitä on kaapissa tarvittava määrä, jota ei kuitenkaan ollut. Niinpä laitoin sen määrän jota oli kun en jaksanut lähteä kaupasta hakemaan ja mielestäni siitä tuli hyvää -ei liian äklön makeaa näin. Kookosta olisi saanut mielestäni laittaa enemmän tai jättää kokonan pois mutta kokeiluna ihan hyvää näinkin.

5 kananmunaa
4 dl sokeria
200 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
4 tl kanelia
6 dl porkkanaraastetta
1½ dl kookoshiutaleita
Kuorrute:
200 g maustamatontuorejuusto
100 g margariinia
3 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
mantelirouhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat ainekset. Sulata margariini. Sekoita margariini ja kuivat ainekset kananmuna-sokeri vaahtoon sähkövatkaimella. Levitä pelille leivinpaperi ja sitten taikina. Paista uunissa 175*C n. 35-40 min. Anna pohjan jäätyä kunnolla.
Tee kuorute (parhaiten onnistuu kun ovat kunolla olleet huoneen lämössä lämpenemässä).
Sekoita tuorejuusto, margariini, tomusokeri ja vaniljasokeri keskenään ja levitä pohjan päälle.
Koristeeksi hiukan mantelirouhetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti