2009/10/21

Perunaleivokset

Ohje on otettu Pirkan sivulta


kääretorttulevy:
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
Lisäksi:
120 g tummaasuklaata
100 g margariinia
½ dl kaakaojauhetta
½ prk piltti metsämarjasosetta
1 dl tomusokeria
2 rkl rommiaromia
koristeluun:
suklaatrösseliä

Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot keskenään ja siivilöi taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi.

Levitä taikina pellille, noin puolen pellin kokoiseksi levyksi. Paista uunissa 225 asteessa noin 5 minuuttia. Kumoa levy leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.

Sulata suklaa mikrossa. Sulata myös margariini. Hienonna kääretorttulevy sauvasekoittimella. Lisää suklaa ja margariini. Sekoita tasaiseksi. Lisää kaakaojauhe, piltti, tomusokeri ja rommi. Sekoita tasaiseksi massaksi. Anna seoksen jähmettyä jääkaapissa.

Leivo taikina tangoksi ja jaa 16 yhtä suureen osaan. Pyörittele soikeiksi leivoksiksi. (Halutessasi voit tehdä pyöreitä ja puolet pienempiä leivoksia suupaloiksi.) Kieritä leivokset suklaaströsseleissä. Paina veitsellä pari viivaa leivoksen pintaan. Anna leivosten vetäytyä jääkaapissa ennen tarjoamista. Parhaimmillaan vuorokauden kuluttua (jos niitä on vielä jäljellä).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti