2009/11/19

Kinkku-ananas-aurajuustopiirakka

Ohje otettu Marien blogista. Kuvani ei todellakan ole hyvä ja juustoakin tähän olisi pitänyt olla enemmän että olisi tullut parempaa.. Pohjaa vain muutelin hiukan.

pohja:

3 dl vehnäjauhoja

1½ dl ruisjauhoja

200g margariinia tai voita

4 rkl kylmää vettä

täyte:

300g kinkkusuikaleita

1-2 prk ananaspaloja

125g sinihomejuustomuruja

1 prk 250g ranskankermaa

1 prk 200g kermaviiliä

3 munaa

suolaa

paprikajauhetta

mustapippuria

(valkosipulinkynsi murskattuna)

emmental juustoraastetta

Nypi margariini jauhoihin. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan levätä viileässä noin tunnin.

Kauli tai painele taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Pistele pohja haarukalla. esipaista pohjaa 225asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Ripottele kinkkusuikaleet tasaisesti pohjalle. (jätä hieman kinkkusuikaleita pinnalle ripoteltavaksi, piirakasta tulee hieman kauniimman näköinen) Valuta ananaspalat ja lado tasaiseksti kinkkusuikaleiden päälle. Lopuksi sinihomejuuston muruja reilusti. Sekoita kulhossa ranskankerma, kermaviili ja munat. Mausta suolalla, pippurilla ja parikajauheella. (valkosipulimurskalla) Kaada täyte tasaisesti valuttaen piirakan päälle. Ripottele emmentaljuustoraaste pinnalle ja loput kinkkusuikaleet. Paista 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut hieman väriä. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti