2016/01/06

Näkkileipä

Olin niin ajatellut että ehkä jätän kokeilematta nämä ollenkaan.
Onneksi kokeilin -eikä varmasti jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi.
Kiitos inspiksestä kyllä kuuluu ihan kummipojan äidille joka oli tehnyt meillekin jouluyllätykseksi näitä, tai ainakin samantapaisia.
Ainut mitä huomasin näitä tehdessä että sitä uunia pitäisi oikeasti vahtia kun uuneja on niin monenlaisia, nämäkin hiukan osittain kerkesivät osa mustumaan ja muuttumaan syömäkelvottomiksi. Onneksi suurin osa kuitenkin hyviä :)



2 dl maissijauhoja
½ dl chia-siemeniä
½ dl ruisjauho
1½ dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl sesaminsiemeniä
3½ dl vettä
½ dl öljyä

Hienonsin auringonkukan siemeniä hiukan pienemmäksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna seistä hiukan aikaa että tasoittuu. Levitä leivinpaperin päälle tasaiseksi levyksi uunipellille.
Paista uunissa 200'C ensin n.10min ja leikkaa palasiksi. Jatka paistamista vielä 30-40min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti