2015/01/06

Myslipatukat


Päätimpä uskaltaa kokeilla mitä tulisi jos itse tekisi välipalapatukoita. Kannatti etsiskellä reseptejä ja uskaltautua itsekin kokeilemaan. Meillä meinaan pitävät lapset ainakin kaupan välipalapatukoista. No tämän jälkeen ei tarvitse miettiä enää niiden ostamista. Parhaimmissa pakkauksista kun saa sen 6kpl ja näitä tehdessä saa tuplamäärän. Kelpasi hyvin ilman suklaa pohjaakin, halusin kuitenkin kokeilla suklata tähän myös. Kuivia hedelmiä voi vaihdella hyvin haluamallaan tavalla, mehunkin voi vaihtaa.

Mysli
5 dl kaurahiutaleita
1 dl ruislesettä
1 dl pähkinäruohetta
½-1 dl kookoshiutaleita
(n.1 dl tummaa sokeria)
10 kpl aprikoosin paloja
1 dl rusinoita

1½ dl appelsiinimehua
n.1 dl siirappia
2 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa

tummaasuklaata

Valmista mysli; sekoita kuivat ainekset keskenään. Halutessasi pilko rusinat puoliksi. Pilko aprikoosit pieniksi paloiksi. Sekoita ainekset keskenään.
Keitä appelsiinimehu, siirappi, sokeri ja suola niin että ainekset kiehuvat. Ota kattila levyltä ja sekoita myslin joukkoon. Muotoile taikinasta myslipatukoita kostein käsin. Kypsennä uunissa 200'C keskitasolla 7-10min. Anna jäähtyä, kuorruta halutessasi suklaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti