2010/10/05

Valkosuklaa-puolukkakakku

 Löysin ruoka pirkasta mielenkiintoisen ohjeen ja olihan sitä testattava :)
Yhden palan kuin söi oli todella hyvää mutta toisen palan kohdalla tuntui liian makealta..

2 kananmunaa
1½ dl sokeria
3/4 dl juoksevaa margariinia
1 dl maitoa
2½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1½ tl piparkakkumaustetta
½ tl kardemummaa

Kostus
omenatäysmehua

Täyte
n.3 dl puolukoita
n. 100g valkoistasuklaata
2½ dl vispikermaa
1 prk Valio maustettua rahkaa, lime-valkosuklaa

Koristeksi
puolukoita

1. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää rasva ja maitoa vuorotelleen keskenään sekoitettujen kuivien aineiden kanssa. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (tilavuus noin 2 l).


2. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 35 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä. Halkaise pohja kahteen osaan.

3. Hienonna kohmeiset puolukat monitoimikoneella. Sulata suklaa kattilassa miedolla lämmöllä tai mikrossa. Vaahdota kerma. Sekoita suklaa ja rahka keskenään. Lisää kerma ja puolukat.

4. Kostuta pohja ja levitä päälle puolet täytteestä. Kostuta kansi ensin leikkauspinnalta, nosta kakun päälle ja kostuta vieläpinnalta. Levitä loppu täyte kakun päälle. Reunoja ei tarvitse kuorruttaa. Anna kakun mehevöityä jääkaapissa vähintään 2 tuntia. Koristele puolukoilla ennen tarjoamista.



2 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa ja näyttää suussasulavan herkulliselta!

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen resepti :) Herkullista tosiaan oli :P

    VastaaPoista